Talous on pohjimmiltaan väline, joka tuottaa meille tarvitsemiamme asioita: katon pään päälle, ruokaa syötäväksi, terveydenhoitopalveluita parantamaan sairautemme, viihdettä nautittavaksi, ja vaikka mitä muuta. Kun talous kasvaa, saamme enemmän näitä asioita, joista pidämme. Yksinkertaista.
Vai onko sittenkään?
Kansantalouden kokoa mitataan yleensä bruttokansantuotteella (BKT), joka on taloudessa vuoden aikana tuotettujen lopputuotteiden kokonaisarvo. Kun tämä arvo kasvaa, eli tuotetaan enemmän ja/tai kalliimpia tuotteita, talous kasvaa. Mutta kun muistamme, että talous on pohjimmiltaan väline ja BKT sen mittari, niin oikeastihan emme varsinaisesti tavoittele BKT:n kasvua, vaan ihmisten hyvinvoinnin kasvua. Ne eivät automaattisesti ole sama asia.
Otetaan kärjistetty esimerkki: jos kasvatamme taloutta tuhoamalla luontoa, ja taloudellinen hyöty tästä valuu parin miljardöörin taskuihin, niin BKT kasvaa. Mutta oliko siitä oikeasti kansalaisille mitään hyötyä? Toinen esimerkki: kun ympäristöllisesti vastuulliset yritykset innovoivat ja kehittävät aiempaa arvokkaampia tuotteita, ja tämän menestyksen hedelmät jakautuvat laajalti yhteiskuntaan, niin talouskasvusta on kiistatta hyötyä kansalaisille.
Talouskasvu on siis lähtökohtaisesti tavoiteltava ja hyödyllinen asia, mutta meidän pitää olla määrän lisäksi kiinnostuneita laadusta. Ympäristöä ja luontoa tuhoamalla aikaansaatu kasvu on eräänlaista näennäiskasvua. Siinä joku kerää hyödyt, ja haitat jäävät muiden (yleensä yhteiskunnan ja tulevien sukupolvien) maksettavaksi. Taloustieteilijät käyttävät ilmiöstä termiä negatiivinen ulkoisvaikutus. Ympäristöä tuhoava taloudellinen toiminta on kuin pikavipin ottamista: lasku tulee myöhemmin, ja se on iso.
Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden linssin kautta tarkasteltuna talous- ja ympäristöpolitiikka nivoutuvat yhteen. Vastuullinen politiikka pyrkii pitämään sekä talouden että ympäristön hyvässä kunnossa tuleville sukupolville. Emme halua, että valtio velkaantuu kestämättömästi, mutta meidän tulisi olla ihan yhtä huolissaan ympäristövelasta. Väittäisin, että ympäristövelka on näistä jopa tärkeämpi. Talous on ihmisten keksintö ja huonokin taloustilanne voi kääntyä paremmaksi, mutta sukupuuttoon kuolleet lajit ja kadonneet luontotyypit eivät tule ikinä takaisin.
Talous ja talouskasvu maksavat koulutuksemme, terveydenhuoltomme, kulttuurimme ja muut hyvinvointivaltion palvelut. Siksi kasvua pitää tavoitella. Kasvun pitää kuitenkin olla ympäristöllisesti kestävää, koska silloin kasvu on aitoa, eikä ympäristövelan kasaamista seuraavien sukupolvien harteille. Parhaiten tämä toteutuu panostamalla korkean jalostusasteen tuotantoon, palveluihin ja aineettomiin tuotteisiin.
Tampere on tunnettu teknologia- ja korkeakoulukeskittymänä, ja tulevaisuuden menestys rakentuu pitkälti korkean osaamistason yritysten varaan ja ympärille. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on panostettava entistä vahvemmin innovaatioihin, tutkimukseen ja yritysten toimintaympäristön kehittämiseen. Meidän tulee varmistaa, että kasvuyrityksillä Tampereella on menestyksen edellytykset.
Tampereella on mahdollisuus olla edelläkävijä myös vihreässä siirtymässä. Ratikka ja sen laajentaminen on hyvä esimerkki investoinnista, joka tukee sekä talouskasvua että kestävää kaupunkikehitystä. Vääjäämättömiä kehityskulkuja (kuten ilmastonmuutoksen torjunta) vastaan ei kannata taistella, vaan kannattaa olla etujoukoissa. Silloin pääsee korjaamaan hyödyt itselleen. Esimerkki: ei tarvitse mennä kovin kauaa taaksepäin, kun tuulivoimalle ja sen tukemiselle naureskeltiin. Nyt Suomessa onkin lähes Euroopan halvinta sähköä, ja lähes joka viikko uutisoidaan uudesta vihreän teknologian investointihankkeesta.
Tampereen ilmastotavoitteet, kuten hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä, asettavat selkeät raamit sille, millaista kasvua haluamme tavoitella: sellaista, joka tuo hyvinvointia kaupunkilaisille ilman, että se perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen. Nykyiset ilmastotoimet tosin eivät riitä tavoitteen saavuttamiseen, joten korjausliikkeitä tarvitaan.
Ilmastotoimien suhteen myös yritysten toivomuslista on selkeä: johdonmukaisesti etenevää ilmastopolitiikkaa, jossa kunnianhimoisiin tavoitteisiin pyritään myös pääsemään. Soutaminen ja huopaaminen, jossa tavoitteista välillä tingitään ja välillä kiritään luo epävarmuutta, joka vähentää tulevaisuuden ennustettavuutta ja lisää investointien riskitasoa. Vihreät tarjoaa yrityksille selkeää ja ennakoitavaa ilmastopolitiikkaa: määrätietoisesti kohti hiilineutraaliutta pyrkiviä ilmastotoimia.