lainausmerkki

Mitä taloustiede sanoo rasismista?

Tällä viikolla on vietetty rasisminvastaista viikkoa. Rasismista on sanottu paljon, ja ajatteleville ihmisille on ilmiselvää, että se on julmaa ja väärin. Päätin tarkastella rasismia vähän harvinaisemmasta näkökulmasta ja itselleni tutun linssin kautta: mitä se tekee taloudelle? 

Tilannekatsaus: Suomessa väestö vanhenee, ja alamme olla ongelmissa hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen kanssa. Liian moni meistä on eläkkeellä ja käyttää paljon terveyspalveluita verrattuna siihen, kuinka moni on työelämässä tuottamassa varoja näiden maksamiseen. Miten varmistamme, että suomalaiset vanhukset saavat arvokasta kohtelua ja laadukasta hoitoa, ja että eläkkeitä riittää myös nykyisille työikäisille?

Joissakin kunnissa on vaikeampi tilanne kuin toisissa. Ikärakenteen puolesta Tampere kuuluu voittajiin, mutta mekin tarvitsemme lisää työväestöä. Syntyvyys on laskussa, ja vaikka sen jollakin taikakeinolla saisi nousuun, ei se auta kuin noin kahdenkymmenen vuoden viiveellä. Puhumme siis työperäisestä maahanmuutosta.

Suomi ei ole houkuttelevin muuttokohde. Pitkä talvi, vaikea kieli ja asiantuntija-ammattien matala palkkataso (verrattuna esimerkiksi Saksaan) pitävät huolen siitä, ettei tulijoita ole jonoksi asti.

Rasistiset asenteen ja työmarkkinoilla tapahtuva syrjintä työntävät niitä vähiäkin Suomesta kiinnostuneita maahanmuuttajia poispäin. Oleskelulupien tiukennukset, maahanmuuttajien valikointi uskonnon mukaan ja rasististen asenteiden hiljainen hyväksyntä ylintä valtiojohtoa myöten ovat myrkkyä Suomen houkuttelevuudelle.

Yritysten tasolla tarkasteltuna rasismi on myös haitallista. Jos yritysten päättäjillä on rasistisia ennakkoluuloja, eivät he välttämättä palkkaa avoimiin paikkoihin parhaita hakijoita, vaan tekevät epäoptimaalisia rekrytointeja. Sama toisin päin: jos työnantajat ovat rasistisia, työperäisten maahanmuuttajien on vaikea työllistyä tehtäviin, joihin he olisivat täysin päteviä. Lopputuloksena yritykset eivät menesty niin hyvin kuin voisivat, eivätkä maahanmuuttajat pääse osaamisensa mukaisiin töihin. Verotuloja jää saamatta, Suomen talous ei kasva niin paljoa kuin voisi kasvaa, ja Suomen houkuttelevuus vähenee entisestään.

Kansankielisesti sanottuna: tällaiseen perseilyyn ei ole varaa.

Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka usein itseään isänmaallisena pitävät ihmiset käyttäytyvät rasistisesti ja tekevät kaikkensa vähentääkseen Suomen houkuttelevuutta muuttokohteena. Kuten tässä kirjoituksessa totesin, rasistinen ajattelu on myrkkyä taloudelliselle menestykselle. Ja talous on se, millä pyöritämme hyvinvointiyhteiskuntaa ja tuotamme ihmisille hyvän elämän eväät. 

Mikä olisikaan epäisänmaallisempaa kuin hiekan heittäminen niihin rattaisiin, joilla meidän kaikkien terveyspalvelut, koulut ja muut yhteiskunnan toiminnot maksetaan?